Matkakertomus

1. Kuvamatka -kurssi pähkinänkuoressa

Kuvamatka-kurssi oli osa kuvataiteen aineenopettajan koulutuksen opintojamme. Kuvamatkan aikana tutustuimme sekä yksilö- että ryhmälähtöisesti valitsemaamme avainkuvaan kahden kuukauden ajan. Kurssi koostui harjoituksista ja luennoista, mitkä valmensivat avainkuvan syvempään tarkasteluun. Kuvamatkan ajatukset pohjautuvat Marjo Räsäsen kokemukselliseen taideoppimiseen.

2. Kuvamatka -kurssin avainkuvamme oman elämäni ja aikamme kontekstissa

Ensimmäinen kohtaaminen avainkuvan kanssa oli hetkessä, jossa piti valita lukuisten kuvien joukosta pisteytyksen avulla itselleen jostain syystä ajatuksia herättävimmät viisi kuvaa. Marja Pirilän teos Ella/Rovaniemi kiinnitti huomioni ja sen jälkeen kun olin pohtinut muutaman teoksen välillä, päädyin antamaan täydet viisi pistettä tälle teokselle. Pirilän teos sai korkeat pisteet myös usean muun kurssilaisen toimesta - näin ryhmämme Corco Obscura kasaantui kokoon työskentelemään teoksen äärelle.

Ensi kohtaamisella tiesin taiteilijan nimeltä ja hänen käyttämänsä tekniikan perusteet. Kuva oli heti alusta alkaen pysäyttävä – siinä oli jotain vangitsevaa – se puhutteli, vaikka heti ei osannut vastata, miten monella tapaa. Kuvan sängyllä makaava lapsi, seinille heijastuvat puut ja kylmät värit muodostavat yhdessä hartaan, surullisen ja pohdiskelevan tunnelman. Kuva heijasteli minulle aluksi yksinäisyyden, ahdistuksen, hämmennyksen ja hylätyksi tulemisen tunteita. Uskon, että lapsuuden ja nuoruuden tunnekokemukset vaikuttivat havaintoihini. Aluksi kuvan tulkintaan vaikutti eniten kuvan voimakas, pysäyttävä sisältö. Myös muut ryhmäni jäsenet kokivat kuvan voimakkaaksi ja puhuttelevaksi.

Jo ensimmäisen hetken jälkeen tulkinta kuvasta muuttui tehtävien läpikäyntien aikana. Tulkintani pysyi kuitenkin suhteellisen samana kurssin loppuun asti. Kun jaoimme kuvan osiin ja mietimme sen yksityiskohtia, minulla nousi voimakas ajatus – ehkä avainkuvamme lapsen ahdistus johtuukin sukupuolen pohtimisen hämmennyksestä. Ryhmässämme vallitsi eri näkemyksiä kuvan lapsen sukupuolesta: Jotkut sanoivat, että kuvassa on tyttö, osan mielestä siinä oli poika ja joillekin ryhmän jäsenelle sukupuolella ei tuntunut olevan merkitystä.

Ajattelen, että avainkuvamme lapsi pohtii sukupuoli-identiteettiään. Hän vertaa sitä tarjolla oleviin malleihin ja rooleihin mitä hänelle on tarjottu, koska hänet on hänen syntyessään määritelty tytöksi. Lapsi ei koe, että tarjotut mallit sopisivat hänen identiteettiinsä ja siksi häntä ahdistaa kasvaa nuoreksi ja aikuiseksi. Hänelle tarjotaan jatkuvasti ohjeita ja vinkkejä siitä, millaisia leikkejä hänen tulisi leikkiä ja millaisia vaatteita pitää yllään. Mediakuvasto tuo hänen eteensä mainoksia, radio- ja televisio-ohjelmia sekä lehtiä ja pelejä, joistä välittyy ahdas malli tyttöydestä. Koulussa hänet sijoitetaan tyttöjen jonoihin ja hänen pitäisi olla kiinnostunut käsitöistä. Lapsi ei vielä tiedosta täysin, miksi häntä ahdistaa, ja missä hänen pohdiskelussaan voisi perimmiltään olla kyse. Hän tuntee voimakkaita tunteita normittamiseen liittyen – on lokero, johon pitäisi sopia, mutta johon hän ei välttämättä halua kuulua. Korkokengät symboloivat mielestäni sukupuoliroolien asettamia paineita ja lapsen kasvoilta heijastuva ilme tunnetta siitä, että asetetut roolit eivät tunnu oikeilta.

Koen että katsojana omalla taustallani, kokemuksillani ja mielenkiinnon kohteillani on voimakas vaikutus siihen, miten tulkitsen kuvaa. Pohdinnat sukupuolesta ovat olleet minulle ajankohtaisia erityisesti tänä vuonna. Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeudet ovat minulle tärkeitä ja toimin vapaa-ajallani Seta ry:n toiminnassa mukana. Tarinat siitä, että syntymässä määritelty sukupuoli ei ole ollut sukupuoli, minkä yksilö kokee omakseen, ovat minulle tuttuja ja läheisiä. Pohdiskelen paljon sukupuolen käsitettä ja kyseenalaistan sukupuolen kaksijakoisen jaon kahteen lokeroon mieheksi tai naiseksi. Näen sukupuolen biologisen käsitystavan ohella kulttuurisena-, sosiaalisena ja emotionaalisena kokonaisuutena. En koe itse sopivani tarjottuihin normeihin ja malleihin. En muista pohtineeni sukupuoli-identiteettiin liittyviä asioita vielä lapsena, mutta minua on kyllä ohjattu elämään ”tytön/naisen elämää” syntymästäni asti. Heijastelen selvästi omia tunteitani kuvaan ja koen ne kuvan kautta.

Sängyllä olevat korkokengät on ymmärretty ajassamme eräänlaisena naiseuden symbolina. Korkokengät – kuten esimerkiksi myös hame ja mekko – ovat normalisoituneet feminiinisen ilmaisun symboliksi. Mies, joka pitää korkokenkiä, on usein karrikoitu viihdeteollisuudessa komedian välineeksi hauskuttamaan yleisöä. Kuvallisessa sovelluksessani halusin tuoda esille naiseuteen yleisesti liitettyjä stereotypioita – erityisesti niitä malleja mitä mainokset median kautta kauppaavat meille ostettavaksi. Värimaailman valitsin tietoiseksi sellaiseksi, että se välitti avainkuvan kylmiä sävyjä, mutta valitsin hallitsevimmaksi kirkkaan neonpinkin sävyn. Kirkas pinkki on yksi aikamme sukupuolittuneimmista, feminiiniseksi katsotuimmista väreistä.

3. Kokemuksellisen taideoppimisen keskeisiä tekijöitä ja tapoja hyödyntää Kuvamatka -kurssin käytänteitä omassa opetuksessa

Kokemuksellisen taideoppimisen tausta on kirjava, mutta sen takana vaikuttaa humanistiset aatteet yksilön, yhteisön ja persoonallisuuden kasvun tukemisesta. Marjo Räsäsen (2000, 10-11) mukaan hänen kehittämänsä taideoppimisen mallin taustalla on kriittisen pedagogiikan ajatukset sorrettujen ryhmien tukemisesta ja tietoisuudet sukupuolen-, sosiaaliluokan- ja rodun sorrosta. Räsäsen mukaan kasvatus on aina ideologisesti värittynyttä. Kasvatuksen ollessa aina ideologisesti värittynyttä toimintaa, tulee opettajan tarkastella kriittisesti arvoja ja ideologioitaan opetuksen taustalla. Räsäsen mallin ideologinen pohja vaikuttaa tiedostavalta ja tasa-arvoiselta pohjalta tarkastella taidekasvatusta.

Kuvamatkan menetelmät saivat oppijan äänen kuuluviin. Opetuksessa pääsi vapaasti assosioimaan omia ajatuksiaan ja kertomaan omaa sisäistä tarinaansa. Kokemus oli mielestäni oppijan roolissa voimauttava. Itsensä avaaminen ryhmälle vaatii luottamuksen ilmapiirin syntymisen sekä oman ryhmän jäseniä että opettajaa kohtaan. Luokkatilaan tulee syntyä sellainen sosiaalinen ympäristö, jossa oppija voi kokea hänen kokemuksensa olevan arvokas eikä hänen kertomuksilleen esimerkiksi naureta. Kurssi toimi mielestäni arvokkaalla tavalla juuri siksi, että sain kokemuksen omien sisäisten tarinoiden arvokkuudesta ja koin ryhmäni luottamuksen arvoiseksi.

Kuvamatkan menetelmät yhdistelivät sekä yksilöllistä että yhteisöllistä työtä.. Yhteisöllisessä pohdinnassa oppijoiden ajatuksia vaihdettiin ja vertailtiin toisiinsa. Sosiaalisen vuorovaikutuksen arvokkuuden näki jälkeenpäin. Kuvamatkan menetelmät tukevat kuin itsestään moninaisuuden arvostamista ja sosiaalista vuorovaikutusta. Kuten elämässä itse – asiat ovat usein kevyempiä kantaa, sekä ilot suurempia, kun ne ovat jaettuja. Kokemusteni perusteella tahdon yhdistellä tietoisesti yksilön ja yhteisön vuorovaikutusta lisäävää taideopetusta sekä edistää luottamuksellisen ilmapiirin syntyä.

4. Lopuksi

Räsänen kertoo kirjassaan Sillanrakentajat (2000, 15):

”Taideoppimiseen liittyy tietoisuuden kasvua ja se muuttaa oppijan suhdetta tutkittavaan ilmiöön, itseensä, muihin ihmisiin, kulttuuriin ja luontoon.”

Koin Kuvamatka-kurssin päässeen siihen tavoitteeseen, mihin sen kokonaisuudet pyrkivät. Avainkuvan syväanalyysi johdatteli minut luomaan merkityksiä oman elämän ja kuvan välille sekä vertailemaan niitä ryhmän havaintoihin. Kuvamatkan aikana ei voinut välttää omien tunteiden ja ajatusten jäsentämistä ja niistä kertomista ryhmän jäsenille. Avainkuva herätteli pohtimaan ajankohtaisia kysymyksiä itsessä sekä ratkomaan ristiriitoja. Kuvan analyysi nosti ilmiöitä esille kaikkien ryhmäläistemme omista kokemuksista. Minusta tuntuu, että pääsin lähemmäs ryhmäläisiäni, kun jaoimme yhdessä pohdintoja elämästä avainkuvan välityksellä. Kurssi vahvisti vuorovaikutusta ja luottamusta muihin. Kuva toimi siis työkaluna omien kokemusten ja ajatusprosessien esille tuomiseen sekä itselle että muille ryhmän jäsenille.

Lähteet

Räsänen, Marjo. 2000. Kokemus, oppiminen ja taide teoksessa Sillanrakentajat – Kokemuksellinen taiteen ymmärtäminen. Jyväskylä: Gummerus Kirjapaino Oy. 8-21.